Helsinki
Selkeä ja tehokas toisen kerroksen huonetoimistotila kaupungin paraatipaikalla
Keskinäisen Henkivakuutusyhtiö Suomen pääkonttori valmistui reilusti yli sata vuotta sitten eli vuonna 1911. Julkisivun materiaalina käytettiin Kökarin punaista graniittia ja talon ylimmissä kerroksissa sijaitsi toimistojen lisäksi myös asuinhuoneistoja, jotka kuitenkin otettiin nopeasti konttorikäyttöön tilanpuutteen takia. Suomitalon julkisivut suunnitteli arkkitehti Armas Lindgren ja pohjapiirustukset laati arkkitehti Onni Tarjanne. Lindgrenin julkisivusuunnitelma lähti italialaisen renessanssipalatsin perusratkaisuista. Pääjulkisivun keskusveistokseksi valikoitui äiti-lapsi-aihe maan runsauksien ympäröimänä. Lindgrenin tyttäret istuivat mallina kuvanveistäjä Emil Haloselle. Vuonna 1936 yhtiö hankki haltuunsa samasta korttelista viereisen tontin (Kalevankatu 6) laajennusta varten ja vanha koulurakennuksen ja arkkitehtitoimiston purkamisen jälkeen pääkonttoriin liitetty funktionalistinen uudisosa valmistui vuonna 1938.
319 ㎡
Toimisto
Ei lain edellyttämää energiatodistusta

Ota yhteyttä Croisetteen
Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Saavutettavuus on täydellinen: Fredrikinkatua pitkin kulkevat monet bussit, Bulevardia pitkin ratikat, metro menee Kampista ja Rautatieasemalta ja junat Päärautatieasemalta lähelle ja kauas, lentokentällekin.
Sijainti, sijainti, sijainti. Näin ytimessä saat kaiken tarvitsemasi minuuttien matkan sisältä. Kahvilat, lounasravintolat, kaupat, julkiset kulkuvälineet – kaikki helposti käden ulottuvilla.
Autoilijaa palvelevat kaupungin monet pysäköintihallit.
Senior Leasing Manager, Finland
sami.viitala@croisette.fi
0400 149 302
Täytä alla oleva lomake, niin otamme sinuun yhteyttä.