Helsinki
Iso Roobertinkatu sijaitsee Helsingin Punavuoressa Erottajankadun ja Fredrikin torin läheisyydessä, vain kivenheiton päässä ydinkeskustasta. Helsingin ensimmäisen varsinaisen kävelykadun avajaisia vietettiin Isolla Roobertinkadulla 1985 ja vuonna 2018 päättyi kävelykadun mittava remontti. Kadun alkupäässä sijaitsee vuonna 1995 pystytetty moderni veistos Viheltävä helsinkiläinen, jonka kuvanveistäjä Björn Weckström lahjoitti Helsingin kaupungille. Kadun varrelta löytyy lukuisia ravintoloita, ruoka-, huonekalu- ja vaatekauppoja, muita liikkeitä ja gallerioita. Kohteeseen kuuluu kaksi toimistorakennusta, vuonna 1965 valmistunut rakennus ja uudempi vuonna 1984 valmistunut rakennus. Kohteen omistaa Sponda.
Monien mahdollisuuksien läpitalon toimisto, jossa iso osa ikkunoista on Iso Roobertinkadun suuntaan eli kävelykatunäkymin. Tilasta löytyy nykyisellään kokoushuone ja avotilaa mutta huoneita voidaan tarpeen mukaan tehdä lisää. Avokeittiö ja kaksi vessaa löytyy myös. Tämän tilan seinä- ja lattiapintoja voidaan remontoida tulevan käyttäjän tarpeisiin.
200 ㎡
Toimisto
Ei lain edellyttämää energiatodistusta

Ota yhteyttä Croisetteen
Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Iso Roobertinkatu sijaitsee Helsingin Punavuoressa Erottajankadun ja Fredrikin torin läheisyydessä, vain kivenheiton päässä ydinkeskustasta. Lähimmät raitiovaunu- ja bussipysäkit sijaitsevat Fredrikinkadulla.
Kadun varrelta löytyy lukuisia ravintoloita, ruoka-, huonekalu- ja vaatekauppoja, muita liikkeitä ja gallerioita.
Kiinteistöllä on autohallipaikkoja. Aimo Park Erottajan pysäköintilaitokset sijaitsevat kävelyetäisyydellä.
Leasing Manager, Croisette Finland
elisa.kivivuori@croisette.fi
+358 400 148 660
Täytä alla oleva lomake, niin otamme sinuun yhteyttä.